torstai 14. marraskuuta 2013

Jämerä kivitalon muuraus etenee

Jämerä talon muuraukset ovat edenneet mukavasti. Kaksi kerroksisen talon muuraminen kivi kiveltä on hidasta puuhaa vaikkakin meidän onneksemme olemme saaneet todella pätevät muurarit hommiin. Parissa kuukaudessa on saatu kellarin ulkoseinät, kantavat väliseinät, välipohja ja yläkerran ulkoseinät.

Anturoiden teko oli oikeasti helppoa "Lammi Tassu" valmismuoteista. Kuvassa näkyvää porrastusta talon anturaan ei suosittele. Pientä lisähidastetta se teki antura muotitukseen ja valuun, mutta isompi harmi siitä oli pohjan täyttövaiheessa. Tasoeron tekeminen edellytti monta tonnia kalliomursketta ja korkoeron tekoon meni turhaa kallista aikaa kaivinkoneelta ja lapiomieheltä. Järkevämpi on tehdä antura yhteen tasoon silloin kun talon sisätiloihin ei tule mitään porrastuksia.



Vaikka talo on Jämerän talopaketti tehdään perustukset/kellariosa Weberin harkoista. Ilmeisesti maanpaineen tms. takia osittain maan alle jääviä rakenteita ei toimiteta siporex harkoista.



Kevytsorahakko olikin kaikinpuolin hyvä valinta kellarin seinämateriaaliksi. Se kestää pienet kolhut (esim. lätkätessä seinän vierustaa) ja bitumikermi sekä styrox on helppo asentaa sitä vasten. Kellarin seinään suosittelen ehdottomasti oikeaa bitumia vesieristeeksi. Patolevy/nappulalevy ei ole yhtä hyvä vaihtoehto. Siihen tulee helposti vuotokohtia ja styrox eristyksen alla sen ongelmaksi muodostuu eristeen ja seinän väliin jäävä kylmät ilmatilat. Meidän talossa patolevy asennettiin vasta maan yläpuolelle jäävän sokkelin pintaan. Kannattaa pyytää bitumin hitsaajaa laittamaan bitumilaput kermin päälle. Niitä kun vähän toholla lämmittää niin styroxin saa asennettua tosi tiukasti seinään kiinni. Styroxin ja sepelitäytön väliin laitoimme vastaavan mestarin ohjeistuksen mukaa suodatinkankaan mikä antaa styroxille suojaa kivimateriaalin mekaanista rasitusta vastaan. Kuvassa siis vasta yksi kerros eristettä asennettu.




Niin ja jälleen yhtenä vinkkinä muista kertoa muurareille harkkoseinään tulevien läpivientien paikat. Jos läpiviennit huomioi muuratessa säästyy kohtuulliselta poraushommalta ja erikois "kruunujen" vuokraamiselta kyseistä hommaa varten.

 



Rakentaminen etenee hitaasti,  mutta varmasti. Vielä menee n. kuukausi ennenkuin talossa on katto päällä ja ikkunat aukoissa. Kiire tulee että talo saadaan umpeen ennen talven tuloa.


Taas on tullut huomattua että  asiakaskohtaisen talon kappaletavararakennusprojektissa korostuu hyvät suunnitelmat. Kannattaa varmistaa jo ihan materiaalipaketin kauppaa tehdessä että hintaan sisältyvä suunnittelupaketti on riittävän täydellinen.Työmaalle saadaan riittävästi leikkauskuvia, kuvissa tarvittavat mitat ja detaljit helpottaa se oleellisesti. Rakentaminen on mukavaa kun joku on oikeasti fiksusti miettinyt miten eri rakenneosista talo on tarkoituksenmukaista tehdä.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Kallion louhinnasta maatöihin

Yksi ajatus tälle blogin pitämiselle oli jakaa sellaisia kokemuksia joista voisi olla hyötyä muille rakennuttajille ja ehkä vinkiksi myös ammattilaisille, jotka toimivat kuluttaja rakennuttajien kanssa. Vaikka talopaketin ostaja, ainakin Jämerä kivitalopaketin ostaja, saakin toimittajalta paljon hyvää informaatiota rakennuttamishankkeen eri vaiheiden suunnitteluun on jokainen hanke kuitenkin omanlaisensa eikä kaikkea voi talotoimittajakaan ohjeistaa. Osa näistä vinkeistä vaikuttaa varmaankin itsestään selvyyksiltä, mutta ehkä juuri siksi ne on hyvä kirjoittaa auki sillä itsestään selvyydet on joskus niin itsestäänselvyyksiä että ne unohtuu tai niissä oikaistaan.

1. Hyvä vastaaja työnjohtaja jolta pystyy tarvittaessa kysymään neuvoa ja ratkaisua työmaalla herääviin kysymyksiin. Kun vastaava on vieläpä lähellä ja myös "virka-aikana" saatavissa tarvittaessa tontille voidaan varmistaa työmaan laadukas toteutus. Kaikkea ei kuitenkaan voi täysin 100 %:sti suunnitella etukäteen joten paljon käytännön asioita joudutaan ratkomaan ns. juoksussa. Meillä oli onni että saimme vastaavaksi työnjohtajaksi kokeneen rakennusinsinöörin Ylär-Rotialan Tuomon Infonia Oy:stä. Hän tekee vastaavan hommia ja muita rakentamiseen liittyviä konsulttihommia päätöikseen.

2. Sama juttu koskee myös LVIS suunnittelua. LVI suunnitelmat saa halvallakin (500-700 euroa) mutta siihen rahaa ei kukaan oikeasti SUUNNITTELE mitään, saatika että suunnittelijalta saisi myös työmaa-aikaista tukea ja neuvontaan. Oikeasti kannattaa tähänkin vähän satsata. Näissä LVIS teknisissä asioissa huono suunnittelu ja/tai toteutus on usein jälkeenpäin erittäin kallista ja hankalaa korjattavaa. Villa Rouheeseen saatiin Markku Roth tekemään LVI ja Apeko Oy  tekemään sähkösuunnittelu. Esimerkkinä hyvästä LVI suunnittelusta käy vaikkapa ilmalämpöpumpun poisjättäminen tai pikemminkin korvaaminen oikealla kattoon upotettavalla jäähdytinyksiköllä. Jos maalämmöllä lämmitettävään taloon haluaa viilennyksen niin hotellitasoinen tehokas ja lähes äänetön kattoon upotettava viilennys on tähän tarkoitukseen paras vaihtoehto.

3. Maatyöt.... kerro tähän varattu aika aina kahdella. Koeta löytää kokenut maanrakentaja jolla on tasolaserit ja kokemusta talon pohjien tekemisestä. Varaa myös riittävän iso kone. Isolla koneella on isompi tuntiveloitus, mutta homma käy huomattavasti nopeammin ja sitä kautta säästyy aikaa ja rahaa.

4. Kallion louhinta. Jos louhintaa on paljon niin kannattaa hyvissä ajoin alkaa selvittämään kuka ottaisi tai jopa ostaisi (=maksaisi kuljetuksen) louhinnasta syntyvän louheen. Villa Rouheessa kellarikerroksen louhiminen kallioon oli jo sinällään kohtuullisen arvokas urakka, mutta oman haasteensa muodosti kiven pois kuljettaminen. Ainakin Pirkanmaalla louhetta ja kiveä on niin paljon tarjolla ja firmat louhivat myytävän kalliomurkseen mieluummin ehjästä lunnonkalliosta ettei hyväkään louhe tunnu ketään kiinnostavan ja niinpä täällä saa varutua siihen että kivet ajetaan johonkin suonpohjaan, meluvalliin tms.


Villa Rouheen kellarin paikalta räjäytettiin n. 500 kiintokuuntiota kalliota. Normi-Louhinta Oy:ltä tilatulle räjätysurakalle hintaa tuli n. 11.000 euroa ja ison kaivinkoneen n. 6 päivän täydet työtunnit (räjätyksen aikainen mattojen nostelu, louheen kaivaminen pois ja autoihin lastaus). Vaikka louhetta käytettiin omalla tontilla mahdollisimman moneen paikkaan niin täytöiksi kuin rinteen pintaan niin siitä huolimatta kiveä ajettiin vähintäänkin n. 40 kuorma-autollista pois. Kokonaisuutena tämä "kivisavotta" tuli maksamaan n. 20.000 euroa. Suurin ongelma oli alimmaisessa kuvassa hyvin näkyvät isot lohkareet. Mitä pienemmäksi kallio saadaan räytettyä niin sen parempi.

Seuraavaksi pitää tehdä anturan pohjat ja valita maalämpötarjouksista hinta-laatu-toteutukseltaan  paras vaihtoehto. Pitää taas olla LVI suunnittelija Rothin Markkuun yhteydessä  ja pyytää asiantuntija-apua maalämpötoimittajan valintaan.



perjantai 13. syyskuuta 2013

Villa Rouhee...

Projekti on hanke jolla on alku ja loppu sekä hauska persoonallinen nimi joka erottaa sen muista projekteista. Meidän pitkäaikaiselle "viimeisen talon" tai "unelmatalon" rakennusprojektimme alkoi konkreettisesti kesällä 2012 ja uuteen kotiin muutamme kesällä 2014. Tämä projekti sai nimekseen "Vilal Rouhee". 

Nimi lähti, niinkuin monet ideat, puolittaisena läppänä kun heittelimme arkkitehtimme Virve Rosbergin kanssa ideoita ilmaan. Haimme synonyymia sanalle "Jämerä" ja siitäpä sitten syntyi ensin pilke silmäkulmassa heitto mitä Jämerä voisi olla  Tampereen murteella "Rouhee"....kuvitteleppa Timo Jutila ääntämässä Tamperelaisittain "Rouuheee". Rouhee nimi sopii tavallaan myös meidän projektin lopputulemalle. Jämerä kivitalo ja erillinen puurakenteinen pihasauna korkean kalliotontin päälle Pyhäjärven rantaan. Kellari louhitaan ikivanhana peruskallioon ja louhetta hyödynnetään piharakenteisiin. Siitä tulee ihan kivan...."rouhee" talo.


Pitkä suunnitteluvaihe

Kun itsellä on pitkä kokemus rakennusalalta niin yritys toteuttaa tämä meidän ns. "viimeinen taloprojekti" mahdollisimman hyvin on kova. Valmiiksi suunniteltu tai hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Näinhän se on. Tähän neljänteen oman uuden kodin rakennushankkeeseen palkkasimme heti alussa ammattilaisen avuksi. Vaikka omaa näkemystä on niin suosittelen samaa kaikille. Ulkopuolinen ammattilainen tuo aina omia näkemyksiä ja suunnittelu etenee vaikka omat työ- tai siviilikiireet vievät aikaa.

Niin todellakin me aloitimme valitsemalla useammasta vaihtoehdosta arkkitehdin, joka tuntui ammattilaiselta ja meille sopivalta. Halusimme arkkitehdin jolla on pääsuunnittelijan OIKEA pätevyys ja kokemusta myös käytännön rakentamisesta. Emme halunneet "taiteilijaa", joka suurella egolla toteuttaa omia taiteellisia näkemyksiään meidän rahalla ja meidän tontille. Saimmekin mitä haimme. Virve Rosberg Jämerä Studiolta on kuunnellut kärsivällisesti meidän toiveitamme ja sitten omalla ammattitaidollaan muokannut niistä hyvän lopputuloksen. Virve osasi hyvin tehdä hyvännäköistä ja valmista meidän välillä haastavistakin toiveista.

Suunnitteluvaiheen ei pitänyt sentään kestää vuotta. Meidän huonoksi onneksemme päädyimme siihen tilanteeseen mihin osa rakentajista välillä joutuu. Hankkeemme tyssäsi kuukausien luonnossuunnittelun jälkeen kunnan kaavoitusjohtajan näkemyksiin. Jos viranomainen ei puolla niin valitettavasti suunnitelmat pitää laittaa uusiksi. Meidän nyt toteutuva tuleva talomme on jo kolmas talomalli mitä tontille on suunniteltu. Enkä tarkoita siis monesko versio vaan ihan oikeasti kolmas talomalli mikä tontille on suunniteltu. 

Toteutus siirtyi vuodella, mutta onneksi arkkitehtimme Virve on jaksanut piirtää ja uurastaa kanssamme. Ihan kiva ..."rouhee"  tästä tulee!