tiistai 1. lokakuuta 2013

Kallion louhinnasta maatöihin

Yksi ajatus tälle blogin pitämiselle oli jakaa sellaisia kokemuksia joista voisi olla hyötyä muille rakennuttajille ja ehkä vinkiksi myös ammattilaisille, jotka toimivat kuluttaja rakennuttajien kanssa. Vaikka talopaketin ostaja, ainakin Jämerä kivitalopaketin ostaja, saakin toimittajalta paljon hyvää informaatiota rakennuttamishankkeen eri vaiheiden suunnitteluun on jokainen hanke kuitenkin omanlaisensa eikä kaikkea voi talotoimittajakaan ohjeistaa. Osa näistä vinkeistä vaikuttaa varmaankin itsestään selvyyksiltä, mutta ehkä juuri siksi ne on hyvä kirjoittaa auki sillä itsestään selvyydet on joskus niin itsestäänselvyyksiä että ne unohtuu tai niissä oikaistaan.

1. Hyvä vastaaja työnjohtaja jolta pystyy tarvittaessa kysymään neuvoa ja ratkaisua työmaalla herääviin kysymyksiin. Kun vastaava on vieläpä lähellä ja myös "virka-aikana" saatavissa tarvittaessa tontille voidaan varmistaa työmaan laadukas toteutus. Kaikkea ei kuitenkaan voi täysin 100 %:sti suunnitella etukäteen joten paljon käytännön asioita joudutaan ratkomaan ns. juoksussa. Meillä oli onni että saimme vastaavaksi työnjohtajaksi kokeneen rakennusinsinöörin Ylär-Rotialan Tuomon Infonia Oy:stä. Hän tekee vastaavan hommia ja muita rakentamiseen liittyviä konsulttihommia päätöikseen.

2. Sama juttu koskee myös LVIS suunnittelua. LVI suunnitelmat saa halvallakin (500-700 euroa) mutta siihen rahaa ei kukaan oikeasti SUUNNITTELE mitään, saatika että suunnittelijalta saisi myös työmaa-aikaista tukea ja neuvontaan. Oikeasti kannattaa tähänkin vähän satsata. Näissä LVIS teknisissä asioissa huono suunnittelu ja/tai toteutus on usein jälkeenpäin erittäin kallista ja hankalaa korjattavaa. Villa Rouheeseen saatiin Markku Roth tekemään LVI ja Apeko Oy  tekemään sähkösuunnittelu. Esimerkkinä hyvästä LVI suunnittelusta käy vaikkapa ilmalämpöpumpun poisjättäminen tai pikemminkin korvaaminen oikealla kattoon upotettavalla jäähdytinyksiköllä. Jos maalämmöllä lämmitettävään taloon haluaa viilennyksen niin hotellitasoinen tehokas ja lähes äänetön kattoon upotettava viilennys on tähän tarkoitukseen paras vaihtoehto.

3. Maatyöt.... kerro tähän varattu aika aina kahdella. Koeta löytää kokenut maanrakentaja jolla on tasolaserit ja kokemusta talon pohjien tekemisestä. Varaa myös riittävän iso kone. Isolla koneella on isompi tuntiveloitus, mutta homma käy huomattavasti nopeammin ja sitä kautta säästyy aikaa ja rahaa.

4. Kallion louhinta. Jos louhintaa on paljon niin kannattaa hyvissä ajoin alkaa selvittämään kuka ottaisi tai jopa ostaisi (=maksaisi kuljetuksen) louhinnasta syntyvän louheen. Villa Rouheessa kellarikerroksen louhiminen kallioon oli jo sinällään kohtuullisen arvokas urakka, mutta oman haasteensa muodosti kiven pois kuljettaminen. Ainakin Pirkanmaalla louhetta ja kiveä on niin paljon tarjolla ja firmat louhivat myytävän kalliomurkseen mieluummin ehjästä lunnonkalliosta ettei hyväkään louhe tunnu ketään kiinnostavan ja niinpä täällä saa varutua siihen että kivet ajetaan johonkin suonpohjaan, meluvalliin tms.


Villa Rouheen kellarin paikalta räjäytettiin n. 500 kiintokuuntiota kalliota. Normi-Louhinta Oy:ltä tilatulle räjätysurakalle hintaa tuli n. 11.000 euroa ja ison kaivinkoneen n. 6 päivän täydet työtunnit (räjätyksen aikainen mattojen nostelu, louheen kaivaminen pois ja autoihin lastaus). Vaikka louhetta käytettiin omalla tontilla mahdollisimman moneen paikkaan niin täytöiksi kuin rinteen pintaan niin siitä huolimatta kiveä ajettiin vähintäänkin n. 40 kuorma-autollista pois. Kokonaisuutena tämä "kivisavotta" tuli maksamaan n. 20.000 euroa. Suurin ongelma oli alimmaisessa kuvassa hyvin näkyvät isot lohkareet. Mitä pienemmäksi kallio saadaan räytettyä niin sen parempi.

Seuraavaksi pitää tehdä anturan pohjat ja valita maalämpötarjouksista hinta-laatu-toteutukseltaan  paras vaihtoehto. Pitää taas olla LVI suunnittelija Rothin Markkuun yhteydessä  ja pyytää asiantuntija-apua maalämpötoimittajan valintaan.